Mikä liftari.org?

Liftari.org on alun perin vuonna 2003 perustettu sivusto, jonka oli määrä olla suomalaisen liftariskenen kotipaikka.

Muutamaa vuotta myöhemmin sivusto meni teknisistä syistä nurin. Ylläpito a.k.a. liftari-Teppo sähläsi vanhan sivupohjan kanssa sen verran, että sellaisenaan sitä ei saatu enää pystyyn. Tämä on uudelle pohjalle keväällä 2010 nostettu sivusto, jonne vanhoja sivuja on kopioitu.

Liftari.org on tai ainakin koettaa olla parikin eri asiaa.

Liftari.org on (ryhmä)blogi, joka kerää liftaustarinoita suomalaisilta liftareilta. Tarkoitus on kerätä kokemuksia ja kertomuksia, joita vuosikymmenten mittaan matkan varrelta on eri ihmisille tarttunut mukaan.

Liftari.org on kohtauspaikka, jossa liftarit ja liftaushenkiset voivat hengailla ja rupatella keskenään. 2000-luvun alkupuolella järjestettiin jopa liftaritapaamisia, ja toki sellaista voidaan tehdä nytkin, jos intoa on.

Liftari.org on tietolaari, josta aloittelevat liftarit voivat saada vinkkejä turvallisempaan ja ennen keikkea mukavampaan liftaamiseen. Vinkkejä tosin jakaa nykyään ansiokkaasti myös liftauswiki.

Vanhassa, teknisten sählinkien vuoksi kaatuneessa liftari.orgissa oli satoja jäseniä. Olisi mukavaa nähdä myös uuden liftari.orgin nousevan eloisaksi yhteisöksi.