Siitä ei pitänyt tulla liftausmatka tai liftaamista talvella
7.52 in Liftauspohdiskelut by Teppo
Lähdin viime syksynä pääkaupunkiseudulta viikonlopuksi tapaamaan tyttöystävääni Raumalle. Rauman bussia ei kuulunut, vaikka sen minun mielestäni piti tulla. Niinpä päätin sen sijaan hypätä Porin bussiin ajatellen, että Porin ja Rauman välillä kulkee varmasti paikallisbusseja tunnin välein ympäri vuorokauden.
Olin siis Porin linja-autoasemalla kahdentoista maissa yöllä. Matkan aikana oli alkanut sataa.
Missään ei näkynyt lähteviä busseja ja kaikki aikataulutkin olivat lukitun linja-autoaseman sisäpuolella. Turhauduin ja lähdin kävelemään snagarin jälkeen ulos kaupungista. Liftasin ja odottelin bussia hyvän tovin välittömästi keskustan ulkopuolella linja-autopysäkillä. Alkoi sataa lunta, ensimmäisen kerran koko syksynä. Vaatteeni eivät olleet ihan sen mukaiset. Bussia ei edelleenkään kuulunut ja liikenteestä suurin osa oli paikallista.
Kävelin vielä kolme kilometriä kaupungista ulospäin loskasateessa päätyen linja-autopysäkille, jossa olin joskus aikaisemminkin liftannut. Toisin kuin tuolloin, en nyt saanut kyytiä pilkkopimeässä liftatessani. Tosin eipä autojakaan kahden aikoihin yöllä juuri mennyt ohi. Lopulta, noin tunnin odottelun jälkeen kyyti irtosi etelään matkalla olevalta rekalta. Neljänkymmenen kilometrin matka sujui nopeasti sitä sun tätä rekkakuskin kanssa rupatellessa. Ehdin juuri lämmittää varpaani. Raumalle saavuttuamme kävelin vielä kasitieltä kolmisen kilometriä tyttöystävän luo.
Tarinan kertoi alun perin Matkamies.
Tuoreimmat kommentit