Liftari.org

Dmitri pysähtyi kohdalleni uudella Jaguarillaan Latvian rajalla. Istuin maassa rinkan päällä ja kirjoittelin matkapäiväkirjaa. Nostin laiskasti peukun ylös aina auton tullessa raja-asemalta, mutta en vaivautunut nousemaan seisomaan. Olin siis kaksin verroin hämmästynyt siitä, että pysähtynyt auto oli musta merkkiauto valkoisilla nahkapenkeillä ja loistavalla äänentoistolla.

Taustastaan hän kertoi, että oli tehnyt kymmenen vuotta kovasti töitä ja ansainnut siinä mukavasti. Kotoisin hän oli Valko-Venäjältä. Minulla ei ollut mitään sitä vastaan, että hän myös piti hyvästä musiikista. Matkan aikana kuuntelimme musiikkia reggaesta popahtavaan konemusiikkiin.

Olin itse matkalla Suomeen ja Dmitri lupasi heittää minut Riikaan saakka. Ehdin jo miettiä, kuinka jatkaisin matkaa suuren kaupungin ohi, mutta sitten minulle selvisi, että hän jatkaakin pohjoiseen Riikan ohi. Hänellä oli vapaa-aikaa ja hän halusi nähdä auringonlaskun Itämeren rannalla. Mentyään monta kertaa autolla ohi kauniista hiekkarannoista Tallinnan ja Riikan välillä hän halusi kerrankin nähdä millaisia ne todella ovat. Jatkoimme siis matkaa Riikan ohi Saulkrastiin, noin viisikymmentä kilometriä pohjoiseen pääkaupungista.

Siellä oli ranta, beach. Ja ylhäällä maksullinen pysäköinti, kyllä Latviassakin osataan rahastaa. Laskeuduimme alas rannalle, minuakin kiinnosti nähdä minkälainen se olisi. Otimme suosiolla kengät pois jalasta, sillä hieno hiekka olisi kuitenkin kulkeutunut kenkiin saakka. Kuljimme hiekkarantaa jaloilla hiekkaa viuhuttaen – viuh, vauh. Aurinko oli jo melko alhaalla, kun saavuimme. Juttelimme hetken vielä auringon laskiessa ja Dmitri poltti ganjaa, jonka hän oli tuonut mukanaan Vilnasta. Vannotin Dmitrillä, ettei hän ikinä yrittäisi viedä mitään edes omaan käyttöön Romanian rajan yli…

Dmitri jäi vielä odottamaan auringonlaskua, mutta minun oli toimittava ennen sitä. Halusin jatkaa matkaa, joten kiipesin ylös tielle ja aloitin liftaamisen. Oli jo hieman hämärää, joten ehkä senkin takia autot ajoivat ohi toinen toisensa jälkeen. Oli paikalla sentään katulamppu – niiden toimivuudesta ei vain voi aina olla aivan varma. Esimerkiksi Bulgariassa odottelin kerran katulampun alla, mutta taskulamppuunhan siinä oli turvauduttava.

Viidentoista minuutin kuluttua Dmitri tuli rannalta, istui autoonsa ja kaarsi viereeni. Hän kysyi, kuinka monta kilometriä rajalle vielä olisi matkaa. Vastasin, että varmaankin noin seitsemänkymmentä. Seitsemänkymmentä – okei – tule kyytiin niin vien sinut, hän vastasi, vaikka olikin menossa toiseen suuntaan. Sanoin monta kertaa, että hän on hullu, mutta se ei auttanut. Mikäs siinä sitten, ajattelin lopulta. Hyvää musiikkia ja seuraa, alla hieno auto. Näin kuljin koko matkan Latvian halki Jaguarissa.

Kertoi Matkamies marraskuussa 2003

Keskellä yötä pilkkopimeässä ylitän rajan Slovakiasta Puolaan. Joudun syömään tullissa yhden tuliaissuklaistani, kun tullimies ei ymmärrä, mitä paketissa on. Heti avattuani paketin ja syötyäni vähän tullimiehen ilme kirkastuu ja hän huudahtaa “shokolaad!”. Kumma kun ei ymmärtänyt silloin, kun sen sanoin. Ei edes halua suklaan loppuja.

Saan kyydin rajalta eteenpäin muutaman kilometrin. Jatkan kävelemistä ja liftaamista yön pimeydessä. Auto pysähtyy ja ryntään sitä kohti. Poliisiauto, voi ei. Teeskentelen, etten edes liftannut. Auto on kuitenkin jo pysähtynyt ja pelkääjän paikalta astuu ulos nuori poliisi.

Yllätyksekseni hän tarjoaakin kyytiä. Pääsen poliisiautossa parikymmentä kilometriä eteenpäin. Emme kuitenkaan keskustele paljon poliisien kanssa, sillä heitä ja takapenkkiä, jolla istun, erottaa paksu pleksi. Koputtelemme pleksia ja naureskelemme yhdessä sille. Kiitän matkasta, jatkan eteenpäin ja päädyn yössä yhä eteenpäin loppujen lopuksi nukkumaan levähdysalueen piknikkipöydällä, ei siis sen alla :)

On kai vain ajan kysymys, milloin minullakin on huonoja kokemuksia poliisista. Tähän asti liftatessa ovat kokemukset kuitenkin olleet hyviä tai neutraaleja. Ruotsissa rupattelen ruotsinsuomalaisen poliisin kanssa aamutuimaan. Hän tarkistaa passini ja kyselee onhan kaikki hyvin. Saksassa poliisipartio huomauttaa kuskilleni, ettei moottoritierampilla saa pysähtyä. Eivät sakota kuitenkaan, kun huomaavat että autosta lähtee kyydistä pois jäävä liftari. Slovakiassa poliisipartion takana liftaaminen osoittautuu huonoksi ratkaisuksi, mutta se ei ole varsinaisesti poliisien vika. Latviassa liftatessani kahden virolaisen tytön kanssa poliisi pysäyttää kuskin, joka ajaa kaupungissa liian kovaa. Ratkeamme kaikki nauruun latvialaisen kuskin selittäessä jälkeenpäin, miksei sakkoja tullutkaan: sakkolaput olivat päässeet poliiseilta loppumaan! Suomessa poliisiautot ajavat ohi, kun liftaan Helsingissä Turun moottoritien alussa. Olisikin varsin typerää valittaa, sillä paikka on turvallinen eikä vaihtoehtoja juuri ole.

Euroopan puoleisessa Turkissa poliisit kysyvät minulta tarkistuspisteellä, minne olen menossa. Kerrottuani suunnan he pysäyttävät henkilöauton ja pyytävät kuskia ottamaan minut kyytiin. Tsekissä poliisit antavat kuskeille sakot, mutta se onkin ihan oikein, koska he ajavat liian kovaa ja samat tyypit olivat pyytämässä minulta maksua kyydistä jälkikäteen, vaikka siitä ei oltu sovittu. Romaniassa poliisit taas hauskuuttavat, varsinkin kun en ole itse maksumiehenä. Poliisi pysäyttää rekan, jonka kyydissä olen ja tarkistaa dokumentit. Sen jälkeen hän vaatii saada vettä juotavaksi. Toisen kerran rekka pysäytetään ja kuski ojentautuu rekan ikkunasta antaen samalla kymmenen Saksan markkaa ja kysyen “what’s the problem?”. Johon nopea vastaus “no problem.” Se taitaa olla maan tapa.

Kertoi Matkamies marraskuussa 2003.

Euroopan liftareiden yhteinen kokoontuminen järjestetään taas elokuussa, 6.8.2010. Paikkaa ei ole vielä valittu, vaan siitä äänestetään.

Olisi mukava kuulla, jos joku on menossa. Raportti kokoontumisen meiningistä  olisi täällä liftari.orgissa superia.

Meille tulee perheeseen vauva kuukautta aiemmin, joten olen aika tiukasti kiinni täällä Helsingissä.