Liftari.org

Euroopan liftareiden yhteinen kokoontuminen järjestetään taas elokuussa, 6.8.2010. Paikkaa ei ole vielä valittu, vaan siitä äänestetään.

Olisi mukava kuulla, jos joku on menossa. Raportti kokoontumisen meiningistä  olisi täällä liftari.orgissa superia.

Meille tulee perheeseen vauva kuukautta aiemmin, joten olen aika tiukasti kiinni täällä Helsingissä.

Lähdin viime syksynä pääkaupunkiseudulta viikonlopuksi tapaamaan tyttöystävääni Raumalle. Rauman bussia ei kuulunut, vaikka sen minun mielestäni piti tulla. Niinpä päätin sen sijaan hypätä Porin bussiin ajatellen, että Porin ja Rauman välillä kulkee varmasti paikallisbusseja tunnin välein ympäri vuorokauden.

Olin siis Porin linja-autoasemalla kahdentoista maissa yöllä. Matkan aikana oli alkanut sataa.

Missään ei näkynyt lähteviä busseja ja kaikki aikataulutkin olivat lukitun linja-autoaseman sisäpuolella. Turhauduin ja lähdin kävelemään snagarin jälkeen ulos kaupungista. Liftasin ja odottelin bussia hyvän tovin välittömästi keskustan ulkopuolella linja-autopysäkillä. Alkoi sataa lunta, ensimmäisen kerran koko syksynä. Vaatteeni eivät olleet ihan sen mukaiset. Bussia ei edelleenkään kuulunut ja liikenteestä suurin osa oli paikallista.

Kävelin vielä kolme kilometriä kaupungista ulospäin loskasateessa päätyen linja-autopysäkille, jossa olin joskus aikaisemminkin liftannut. Toisin kuin tuolloin, en nyt saanut kyytiä pilkkopimeässä liftatessani. Tosin eipä autojakaan kahden aikoihin yöllä juuri mennyt ohi. Lopulta, noin tunnin odottelun jälkeen kyyti irtosi etelään matkalla olevalta rekalta. Neljänkymmenen kilometrin matka sujui nopeasti sitä sun tätä rekkakuskin kanssa rupatellessa. Ehdin juuri lämmittää varpaani. Raumalle saavuttuamme kävelin vielä kasitieltä kolmisen kilometriä tyttöystävän luo.

Tarinan kertoi alun perin Matkamies.

Liftatessa seura vaihtuu sutjakkaasti. Olin pari vuotta sitten lähdössä liftaamaan ja pyysin mukaani kaveria, joka ei koskaan aiemmin ollut liftannut. Varoitin, että vastaan saattaa tulla mitä vain: perättäisinä kuskeina voi hyvin olla hippi ja pappi.

Saimme Helsingistä ensimmäisen kyyden Volkswagenin pakettiautoon, jonka kuskina oli parikymppinen, pörrötukkainen poika. Hän lupasi heittää meidät Porvooseen. Kun kyselimme matkan tarkoitusta, poika kertoi olevansa hakemassa musiikkivehkeitään. Illalla olisi jazzkeikka Helsingissä. Harmittelimme, ettemme pääse mukaan. Hieno hippi.

Porvoosta saimme nopeasti jatkokyydin pieneen punaiseen henkilöautoon. Ystäväni istui takapenkille, minä hyppäsin pelkääjänpaikalle keski-ikäisen herrasmieskuskin viereen.

Liftatessa kehittyy tarkka kyky valita sopiva puheenaihe kuskin ulkomuodon perusteella. Ihmistuntemus paranee. Pienistä vihjeistä oppii päättelemään, millä lauseella saa rikottua jään. (Tämä on muuten yksi erittäin hyvä syy liftata.)

Kaverini oli kuristaa minut, kun aloitin keskustelun kysymällä, onko kuski tulossa häistä vai hautajaisista. “Ristijäisistä itse asiassa. Huomenna on häät, mutta hautajaisia ei näin kesäisi ole kovin usein. Vanhukset kuolevat pääasiassa keväisin ja syksyisin, silloin on sesonki.” Juttu luisti, puhuimme niitä näitä. Kaveri oli takapenkillä hiirenhiljaa, suu hiema ammollaan.

Kun kyyti jätti meidät Elimäellä tien varteen ja kaarsi sivupoluille, selitin huomanneeni kuskin liperit. Kuskimme oli pappi työvuorossa.

Nauratti. Hatusta temmattu varoitus kyytien moninaisuudesta osoittautuikin tarkaksi ennustukseksi.

Olin 1990-luvun loppupuolella liftaamassa silloisen tyttöystäväni kanssa Helsingistä Itä-Suomeen. Lapinjärven kohdalla kesäinen matkamme seisahtui. Ehkä ohikulkijat luulivat meidän olevan kunnottomia sivareita (liftasimme parin kilometrin päässä keskukselta), joita ei kyytiin sovi ottaa. Joka tapauksessa aurinkoisen kesäpäivän liikenneruuhka valui jonona ohitsemme.

Tunnin odottelun jälkeen kohdallemme pysähtyi 1960-luvun punainen Corvette, oikein namupalaksi laitettu. Moottoripyöräjengiläiseltä näyttänyt kuski oli menossa kanssamme samaan suuntaan, joten heitimme reput takapenkille ja arvoimme istumapaikat. Pääsin etupenkille, mistä jalkani minua kovasti kiittivät. Takapenkillä oli kovin ahdasta, näin jälkeenpäin minulle kerrottiin.

Matka taittui rauhalliseen tahtiin. Kuski kertoili elämästään: oli myynyt parikymppisenä omaisuutensa ja lähtenyt seikkailemaan, ryypännyt rahansa Australiassa, elättänyt itseään hedelmiä poimimalla ja liftannut outbackin perillä laskuvarjohyppykurssille. Tarinaa oli mukava kuunnella.

Matka taittui kummallisenkin rauhallisesti. Alla oli menevä peli, eikä mikään kuskin puheissa tukenut kuvaa liikenneturvallisuutta miettivästä köröttelijästä.

“Juu ei, olet ihan oikeassa”, kuski vastasi ihmettelyyni. “En mä yleensä näin ajakaan. Nyt ei vaan kehtaa kauheasti revitellä, kun alkukesästä oli kortti kuivumassa. Poliisi oli tutkan kanssa passissa, kun otettiin moottoripyörillä kiihdytyskisaa.”

Koetin repiä huumoria asiasta: “Jaa, sulla on tainut jäädä ajelut tänä kesänä tälläkin autolla vähiin. Milloin sait kortin takaisin?”

“Ensi viikolla pitäisi käydä nimismiehen luona.”

Amerikkalainen digihitch-sivusto on todellakin oikea namupala liftaustarinoiden suhteen. Sivuston ulkoasu on mielestäni harmaudessaan hieman vastenmielinen, ehkäpä tekijät ovat hakeneet ilmettä katujen asfalttipinnoista. Visuaalisista puitteistaan huolimatta olen viihtynyt sivuston parissa pitkään.

Toistaiseksi herättävin sivustolta löytämistäni teksteistä on vanhan kanadalaisen professorin artikkeli, jossa hän miettii liftaamisen ja yhteiskunnan kurjaa nykytilaa. Julkisen liikenteen lakon aikana hän oli ottanut uudestaan käyttöön 60-lukulaiset tapansa ja alkanut liftata – töistä kotiin.

Mukavien kokemusten ja sujuvien kyytien lisäksi Charles Crawford oli saanut matkoillaan ajattelemisen aihetta: miksi keski-ikäiset pelkäävät nykyään niin paljon? Onko maailma nykyään vaarallisempi kuin 1960-luvulla, jolloin liftaaminen oli yleisesti hyväksyttä tapa matkustaa ja seikkailla? Vai johtuuko ihmisten pelko yhteiskunnassa vallitsemasta turvattomuuden tunteesta? Jos niin, kuka sitä lietsoo ja kenen edun mukaista se on?

Crawfordin teksti kannattaa käydä lukemassa. Sivustolla kannattaa surffailla muutenkin, liftaustarinat ja vinkit ovat lähes yhtä avartavia kuin itse liftaaminenkin.