Historiaa marraskuulta 2003: Ensimmäinen liftaritapaaminen
19.25 in Liftariyhteisö by Teppo
Nyt se on sitten tehty. Alkusyksystä sähköisesti jäsentensä kokoamista aloitellut liftausklubi istui saman pöydän ääreen. Tavallaan.
Ihan kaikki eivät päässeet / tulleet paikalle. Meitä oli kolme liftaria: minä, sampo ja matkamies. Tapasimme ensimmäistä kertaa reaalitodellisuudessa ts. baaripöydän, ei nettiyhteyden yli.
Kertoilimme tarinoita, kertailimme matkojamme. Totesin olevani noviisi seuraani verrattuna: matkamies näytti kuvia Baltian liftarikokoontumisista, Sampo kertoi olleensa yhteydessä maailman liftariguruihin. Mietittiin, minne haluaisimme mennä. Sampo tarjoutui oppaaksi Turkkiin. Minä tarjouduin oppaaksi Tampereelle.
Liftausklubistakin puhuttiin, tottakai, kun tätä kautta toisemme tunsimme. Kaikki olivat samaa mieltä siitä, että olisi mukava nähdä liftauksesta innostuneita isommallakin porukalla. Liftareille voisi järjestää Suomessa kunnon kokoontumisen. Joskus. Jossakin. Kaikki liftaisivat samaan aikaan samaan paikkaan, juteltaisiin mukavia ja pidettäisiin hauskaa hyvän porukan kesken.
Minä kannatin viikon vapaamuotoista retriittiä maalla (voi tulla ja mennä kun huvittaa, ei maksa mitään, voisi järjestää esim. Tingin yhteyteen), matkamies tapaisi mieluummin kaupungissa viikonloppuna (ei sitä kukaan jaksa olla viikkoa jossakin, missä ei ole edes mitään tekemistä. Baarien läheisyys suositeltavaa)
Homma jäi vielä leijumaan ilmaan, vapaaseen kelluntaan. Olisi hyvä kuulla aiheesta muidenkin liftarikokoontumisesta kiinnostuneiden mielipiteitä. Missä, milloin, millä meiningillä?
Kaljojen jälkeen kukin lähti omille teilleen. Yksi baariin, toinen elokuviin, kolmas kotiin. Manasimme, että tapaamme uudelleen. Vaikka isommallakin porukalla.
Tuoreimmat kommentit