Kiihdytyskilpailu

11.05 in Liftaustarinat by Teppo

1990 loppupuoli. Lahden moottoritien alku Helsingin Koskelassa. Liikennevalojen jälkeen on syvennys, jonka tiedän vanhasta muistista parhaaksi liftauspaikaksi. Olen seisoskellut syvennyksessä jo lähes tunnin, eikä kukaan ollut edes hidastanut kohdallani. Onneksi on hieno sää.

Kaksi autoa seisahtuu liikennevaloihin. Oikean kaistan kulkija lupailee olemuksellaan hyvää: vanha, punainen pikku-Fiat, kyydissä vähän hippiresuisen näköinen nuoripari. Vasemmalla on uudenkarhea musta Volvo, ratissa ja samalla ainoana matkustajana valkokauluskoodin mukaan pukeutunut nelikymppinen mies. Onneksi noin päin – vasemmalta kaistalta tähän on huono pysähtyä. Uudet Volvot eivät kuitenkaan pysähdy koskaan.

Nostan peukaloni pystyyn. Liikennevalot ovat yhä punaiset. Ensimmäisten autojen taakse alkaa kertyä jonoa. Olen nähnyt tämän näytelmän monta kertaa.

Autojen kuljettajat alkavat vilkuilla minuun päin. He katsovat peukaloani. Sitten minua. Sitten liikennevaloja. Punaiset. Ja taas hieman epäluuloisia katseita minuun päin.

Jalankulkijoiden valo vaihtuu punaiseksi. Kohta se tapahtuu.

Keltainen valo punaisen rinnalla. Ylemmät valot sammuvat. Vihreä.

Volvokuski nostaa kytkimen ja auto kiihdyttää rajusti mutta tasaisesti. Tämän päivän komeimpia lähtöjä. Fiat kiihtyyvasenta kaistaa hitaasti, kevyellä kaasulla.

Kymmenen metriä valoista ja nuori ruotsalainen oli jo käytännössä ohittanut vanhan italialaisen. Volvon kuljettaja kytkee vilkun päälle ja kiilaa kohdallani oikealle kaistalle.

Katson, miten Fiatin oikea etukulma alkaa vilkuttaa keltaista valoa ja sen vauhti hidastuu entisestään. Auto pysähtyy levennykseen muutamaa metriä ennen kuin sen puskuri saavuttaa jalkani. Sympaattinen pariskunta hymyilee minulle.

Otan repun käteeni ja vilkaisen vaistoinomaisesti taakseni.

Yllätykseni on sanoinkuvaamaton, kun huomaan Volvon pysähtyneen viidentoista metrin päähän. Myös sen kuski viittilöi minua kyytiin.

Seison hetken hämmennyksen vallassa. Koetan tehdä päätöksen.

Valitsen Fiatin ja vilkutan Volvolle. Nelikymppinen kohauttaa olkapäitään ja jatkaa matkaa.