Karavaanari on kaikkien kaveri

10.53 in Liftaustarinat by Teppo

Karavaanari on kaikkien kaveri, sanotaan. Sainkin kerran kyydin matkailuautoon Napapiiriltä pohjoiseen päin. Mies oli käynyt ostamassa halvan auton etelästä ja oli viemässä sitä Sodankylään. Vähän aikaa kun oli ajettu Joulupukin pajalta niin hän kysyikin minulta jo, että haluaisinko ajaa, kun hänellä ei olo ole mitä parhain. Krapula oli pahasti alkamassa ja mies oli helpottunut, kun suostuin tarttumaan rattiin. Hän saattoi sitten ottaa muutaman loiventavan ja painua auton perälle parantelemaan itseään.

En tiedä ovatko kaikki karavaanarit samanlaisia. Toisen kerran juttelin itävaltalaisten karavaanareiden kanssa leirintäalueella Kroatiassa ja silloinkin tarjoiltiin heti runsain mitoin viiniä ja pastaa.

Pohjoisen reissu on kuitenkin ainoa kerta, kun olen matkailuautolta saanut kyydin. Ehkä kaikki muut ovat olleet vielä niin kännissä, etteivät ole tarvinneet krapulakuskia?

Niin, ihan piruuttanikin liftaan aina matkailuautoja, kun niitä menee ohi. Valitettava tosiasia on, että ihmiset matkailuautoissa elävät ihan eri todellisuudessa kuin liftarit. Luulisin, että heidän matkansa on järjestyksessä ja liftari vaikuttaa vaaralliselta epäjärjestystekijältä. Toisaalta en edes usko, että itse viihtyisin matkailuauton kyydissä.

Tuntuu siltä, että karavaanari-liftari -asetelma on tuttu ainakin kaikille liftareille. Karavaanarit, meidän rakkaat vihamiehemme :)

Kertoi Matkamies Joulukuussa 2003