Liftari.org

Saavun Berliiniin, mutta olen matkalla vain kaupungin läpi. Ei tietenkään ole järkevää ohittaa kolmen miljoonan ihmisen kaupunkia kulkemalla keskustan kautta. En vain tiedä sitä.

Palloilen keskustassa muutaman tunnin ja kuulen vastaan tulevilta suomalaisilta, että kaupungissa on alkamassa Love Parade. Tietämättömänä päätän silti poistua kaupungista. Kuinka lohdullista, että ihminen viisastuu iän myötä, sillä nyt en varmasti jättäisi tapahtumaa väliin.

Otan S-Bahnin kaupungista ulos junapysäkille, joka näyttäisi olevan lähellä moottoritien alkua Dresdeniin. Grünau, saavun asemalle ja lähden eteenpäin. Kävelen pari kilometriä ja pääsen kartalla näkyneeseen moottoritieliittymään vain todetakseni, että siinä on mahdotonta liftata.

Jatkan matkaa kävellen. Asuinalueet muuttuvat ja kilometrit jäävät taakse. Lopulta asutus harvenee, tien laidalla on taajama-alueen päättymismerkki, jonka alla lukee Berlin. Kävelen ulos Berliinistä.

Moottoritie kulkee rinnallani reilun kilometrin päässä. Kuljen teollisuusalueen läpi päästäkseni moottoritielle. Hyppään kolmemetrisen aidan yli. Toisenkin, mutta tällä kertaa aidan päällä on ikävät terästapit, joista tulleet painaumat näkyvät kämmenissäni vielä neljän päivän päästä. Tunkeudun pensasaidan läpi. Juoksen moottoritien yli. Onneksi liikenne on vähäistä, joten ylitys onnistuu kohtuullisessa ajassa.

Päädyn moottoritien varren huoltoasemalle. Kyselen tuloksetta kyytejä eteenpäin. Ostan välttämättömimmät elintarvikkeet huoltikselta neljäsosan tavallista kalliimmalla ja vetäydyn nukkumaan huoltoaseman takapihan nurmikolle. Untani häiritsevät läheiselle lentokentälle lähes katkotta laskeutuvat lentokoneet.

Aamulla sää on sumuinen, mutta yön aikana ei kuitenkaan sada. Raapustan kylttiin DD ja menen huoltarin ulosmenoon yrittämään kyytiä. Kello on vähän yli kuuden. Saan yllätyksekseni nopeasti kyydin Dresdeniin saakka.

Myöhemmin nauran kippurassa slovakialaisten tuttujen kertomusta kavereistaan Berliinissä. Kaverit olivat yrittäneet liftata toista päivää pois kaupungista. Epätoivon hetkellä he olivat miettineet, että he kuolevat nälkään eivätkä ikinä pääse pois Berliinistä :D Mutta ei se niin vaikeaa ollut, eihän.

Kertoi Matkamies marraskuussa 2003